Suomen Theraplay-yhdistys onnittelee Jukka Mäkelää 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi!

Lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja Theraplay-terapeutti/kouluttaja-työnohjaaja Jukka Mäkelä luennoi perjantaina 8.9.2017 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella aiheesta: ” Pitkä lapsuus ja yhteisöllinen vanhemmuus kulttuurin, kielen ja mielen perustana”.

Jukka on luennoinut ja opettanut kliinisesti näistä kysymyksistä jo pitkään:  miten ihmisestä on tullut huippusosiaalinen ja synnäisesti hyväntahtoisuuteen kykenevä laji ja miten vähentää lasten kaltoinkohtelua yhteisöllisesti toimimalla.

Jukka on Theraplay-yhteisölle erityisen merkityksellinen. Hän toi Theraplayn Suomeen -90 luvun puolessavälissä yhdessä Lotta Lassenius-Panulan, Ilona Vierikon ja Sinikka Savolan kanssa ensin lastenklinikalle ja sitten lastenpsykiatriaan. Oireilevien lasten ja vanhempien hoitaminen yhdessä myönteisen vuorovaikutuksen keinoin oli uutta.  Theraplay-yhdistysperustettiin v. 1999 tukemaan alan koulutusta ja työnohjausta yhteistyössä The Theraplay Instituten kanssa ja se jatkaa vireänä yli 300:n jäsenen yhdistyksenä toimintaansa lähes 20 vuotta myöhemmin. Jukka on vienyt theraplay-mallin myös lastensuojeluun (SOS-lapsikyläyhdistys) ja kouluttanut ja työnohjannut kymmeniä therapleikkaajia ympäri Suomen. Myöhemmin THL:ssä Jukan vaikutus on laajentunut entisestään – edelleen lasten ja vanhempien vahvan yhteyden tukeminen aktiivisesti mielessä.

Theraplay-yhdistyksessä arvostamme Jukan rohkeaa, viisasta ja innovatiivista tapaa ajatella ja toimia lasten hyvinvoinnin eteen. Jukka on meille erityinen esimerkki aktiivisesta ja aina myönteiseen muutokseen uskovasta terapeutista, työnohjaajasta ja kouluttajasta. Jukka on kirjoittanut ja rohkaissut kirjoittamaan ja tutkimaan Theraplay-työstä, ottamaan hoitoon hyvinkin vaikeita pikkupotilaita ja jaksamaan sitkeään työhön vanhempien kanssa.  Laaja teoreettinen ymmärrys, arkiläheinen käsitys perheiden tilanteista ja huumorintajuinen, nopeasti liikkuva mieli tuottaa hänen koulutettavilleen syviä uusia oivalluksia vain kuuntelemalla. Eläytyvä ja herkkä kyky kuunnella työnohjattavia, opiskelijoita ja kollegoita, ja pyrkimys osallistua ja olla aidosti avuksi tarvittaessa on synnyttänyt lukuisia pitkäkestoisia ystävyyssuhteita. Ja jotta paketti ei olisi liian täydellinen – muistamme Jukan myös äärimmäisestä luovuudesta ja spontaaniudesta – esimerkit muuttuvat ja elävät kouluttajaparin ’iloksi’ joka kerran uusiksi koulutuspäivissä, ja Jukan theraplay-työparina saa olla varma, ettei mikään tosiaan mene aina suunnitelmien mukaan Jukan innovoidessa uusia kohtaamisen muotoja hetken siivittämänä..

Jukan 50-vuotisjuhlassa teimme Jukalle kädenjäljistä taulun lahjaksi. Nyt toivotamme Jukalle toisenlaisilla jäljillä hyvää syntymäpäivää hänen toivomallaan tavalla:  lahjoitus menee Ensi- ja turvakotien liiton kautta vaikeissa oloissa olevien vauvojen ja heidän vanhempiensa tukemiseen. ETKL lahjoitustili Nordea FI87 1012 3000 207454 / Viestikenttään Jukka Mäkelä 60 v.

 

 

 

 

 

 

 

 

Jukalle suurella lämmöllä hyvää syntymäpäivää toivottaen,

Saara, Lotta, Leea, Sivi ja Päivi / Suomen Theraplay-yhdistyksen hallitus v. 2017